
Omakotitalon pohjakuvat tulivat valmiiksi torstaina 13.9.2018. Oli todella iloinen tapahtuma saada lopulliset pohjakuvat vastaan, sillä ne ovat pitkäjänteisen yhteistyön tulos. Mikä tärkeintä, niissä on oman käden jälki, sillä ensimmäisen 2 kerroksen omakotitalon piirustuksen teimme reilu viisi kuukautta aikaisemmin 8.3.2018. Tuon ajan yläkerran pohjakuva näkyy tämän kirjoituksen artikkelikuvana. Kuvasta näkee, että keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen osalta oltiin jo aika lähellä lopullista. Paljon kuitenkin muuttui matkalla.
Arkkitehdin mukaantulo muutti paljon
Tapasimme arkkitehti Kari O. Parikan Lahden Rakennusmessuilla maaliskuun alussa, mihin päätimme lähteä tuona lauantaina ihan sattumalta. Rakentaminen oli mielessä kovasti ja Googlen ihmeellisestä maailmasta löytyi Lahden Rakennusmessut. Siellä lähes heti kättelyssä harhailimme Lahden Kivikulman pisteelle, missä Kari O. Parikka oli paikalla. Meillä ei entuudestaan ollut hänestä mitään tietoa, mutta tapaaminen ständillä sujui mukavasti. Kari näytti Etelä-Suomen Sanomissa aikaisemmin viikolla ollutta artikkelia, jossa hän kertoi vinkkejä pientalo rakentajalle. Karista tuli erittäin ammattimainen kuva, josta kumpusi pitkä polku arkkitehtinä. Kotiin päästyämme, katselimme luonnollisesti Googlesta juttuja, mitä tästä uudesta tuttavuudesta löytyi. Kun siellä oli positiivisia juttuja, ajattelimme luottaa intuitioon ja edetä Karin kanssa ekan raksaprojektimme kanssa.
Mitä odotamme omakotitalolta?
Arkkitehti Kari O. Parikka vieraili Helsingin Jollaksessa tontilla ja luonamme Länsi-Pakilassa huhtikuun toisella viikolla. Katsottuamme yhdessä tuota ensimmäistä kuvaa, jossa pääsisäänkäynti oli toisessa kerroksessa yhdessä työ- ja vierashuoneen kanssa, Kari päätti ravistella meitä, kuten olimme pyytäneet. Loistavan konsultoinnin myötä unohdimme kahden sisäänkäynnin taktiikan. Ensimmäisessä kuvassa oli mukana yläkerran pääsisäänkäynti ja autotallin yhteydessä oleva, ns. ”User Experience”-sisäänkäynti, jota Karin mukaan kaikki lopulta käyttäisivät. Samalla Arkkitehti Parikka rohkaisi, että vierashuone ja työhuone kannattaa suosiolla suunnitella alakertaan. Tämä siksi, että näin mahdollisia työvieraita ei tarvitse kuljettaa koko asunnon läpi neuvotteluun, jos heitä tulee käymään kotitoimistolla. Lisäksi vierashuone kannattaa olla alakerrassa, jotta usein kauempaa tulevat vieraamme saavat oman rauhan alakerrassa eikä vieraiden matkalaukkuja tarvitse kanniskella portaissa.
Meidän odotukset omakotitalon pohjalta olivat seuraavat:
- Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtä suurta tilaa, jossa olisi nouseva korkea katto.
- Keittiö idän puolen aamuauringossa, ruokailutila etelän puolella ja olohuone etelän / lännen puolella.
- Vanhempien makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone ja kylpyhuone. Lisäksi vanhempien makuuhuone on aamuauringon puolella.
- Isohko kodinhoitohuone, mihin mahtuu kuivaustelineitä pyykkivuoria varten.
- Kodinhoitohuone ei ole vieraita varten, joten sieltä ei ole kulkua kylpyhuoneeseen ja saunaan.
- Kodinhoitohuoneen lattialle pitää voida heittää hikisiä treenikamoja sikin sokin eikä välittää, että joku ulkopuolinen näkee niitä.
- Kodinhoitohuone ei ole vieraita varten, joten sieltä ei ole kulkua kylpyhuoneeseen ja saunaan.
- Sauna, jossa voi rentoutua ja sen yhteydessä kylpyhuone, missä on kaksi suihkua ja pieni kylpyamme.
- Iso työhuone, johon voi jättää työasiat niin, että ei tarvitse miettiä näkeekö vieraat työhön liittyviä papereita ja suunnitelmia.
- Iso White Board suljettavilla ovilla ja fläppitaulu ovat myös pakolliset varusteet.
- Lasten huoneet etelän / lännen puolella, jolloin he saavat koulun jälkeen nauttia valosta tehdessään kotitehtäviään tai muita askareita.
- Vierashuone, jossa mahtuu avaamaan ison matkalaukun. Tai kaksikin.
- Alakerrassa saisi olla oma vessa, jossa on suihku. Kutsukaamme sitä siis kylpyhuoneeksi.
- Autotalli kahdelle autolle
- Askarteluhuone, mihin mahtuu kotiteatteri ja mahdollisesti biljardipöytä.
- Tämä on kyllä enemmän sellainen kostea uni, mutta toki tässä vaiheessa kuului vähän haaveilla…
Omakotitalon pohjakuvat muotoutuvat odotusten kautta
Näiden pohjalta sitten tapasimme Karin kanssa parin viikon päästä ja hän teki meille ensimmäisen luonnoksen. Monta asiaa oli otettu huomioon, mutta lopputulos ei meitä miellyttänyt. Myynnin ammattilaisena uskon, että arkkitehti Parikka halusi herätellä meitä ajattelemaan asiaa todellakin, jolloin tietäisimme varmasti mitä haluamme. Kun ajoimme Lahdesta kotiin tuona myöhäisenä sunnuntaisena iltana piirustusten kanssa, päätin ottaa kynän taas käteen ja lähteä muokkaamaan uutta vaihtoehtoa. Suuri kiitos tästä kuuluu arkkitehti Kari O. Parikalle, kuka sai meistä kaivettua sen lopullisen tiedon, millaiset omakotitalon pohjakuvat haluamme. Niinpä arkkitehti Kari O. Parikka antoi ärsykkeen pirtää alla oleva pohja huhtikuun 24. päivänä.

Arkkitehti Parikka loistaa
Kun ensimmäistä kertaa näimme, mitä arkkitehti Parikka oli tehnyt yllä olevan ruutupaperille piirretyn luonnoksen kanssa, olimme aika lailla haltioissamme. Hän pystyi todellakin luomaan sen omakotitalon pohjakuvan, jonka olimme toivoneet tulevan toteen. Lilin haluama täysikorkea yhtenäinen keittiöseinä suurehkon saarekkeen kanssa oli juuri sellainen kuin halusimme ja kodin yhteinen tila, eli keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen kokonaisuus, oli avaraa tilaa. Siellä meidän olisi hyvä olla. Isolta osalta tuo tila näytti täysin samalta, kuin silloisessa asunnossamme Länsi-Pakilassa. Nyt vain meillä oli vielä avarampi tila, koska vanhan asunnon avaruutta blokanneet jääkaapit ja yksi hyllykaappi oli poistettu keittiön ja olohuoneen väliltä. Näin ollen tila oli vieläkin yhtenevämpi. Lisäksi ikkunoita olisi pelkän etelän sijaan myös idässä ja lännessä.
Vahva visio yläkerran yhteisestä tilasta
Vaikka meillä oli vahva visio yläkerran yhteisestä tilasta, jossa olisi vielä korkea katto, ja jonka vielä piirsimme talomme pohjakuviin, niin on pakko sanoa, että arkkitehdillä oli todella suuri osuus tässä kokonaisuudessa. Toki ruutupaperin kokonaisia ruutuja käyttämä pohjakuva toi liian suuren talon. Sillä ruutupaperin oikeassa reunassa on myös vinkkiä, mistä ottaa tilaa pois. Kaikki nämä kuitenkin kuuluvat prosessiin. Karin antamat inputit ja ärsykkeet olivat joka tapauksessa erinomaisia. Emme todellakaan ihmettele, miksi arkkitehti Kari O. Parikka on saanut paljon kiitosta ja menestynyt niin hyvin työssään. Kari osaa todellakin vetää oikeista naruista ja auttaa asiakkaita löytämään juuri sellaisen kodin kuin he haluavat. Yläkerran visio meillä kuitenkin oli jo alusta saakka ja siitä vahvasta visiosta emme luopuneet missään vaiheessa. Halusimme ison yhteisen tilan, jossa voimme kokoontua ja sen saimme.
Omakotitalon pohjakuvat muuttuvat
Ensimmäinen muutos huhtikuun lopulla saamamme piirustukseen oli se, että idän puolella ei ollut kovin kummoista parveketta. No sitten sellainen piirrettiin sinne. Lisäksi keittiön takaseinän kaapiston leveysmitta oli 350 cm. Se tarkoitti sitä, että kaapiston eteen tuleva saareke oli aivan liian kapea leveydeltään. Näin ollen lähetimme toukokuun 18. päivä viestiä arkkitehdille, että keittiötä pitää leventää ja mittaa pitää ottaa sitten muualta pois. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa, kuinka kuvan vasemmassa yläreunassa näkyy kylpyhuonetta, käytävän puolella vessaa ja suhteellisen suurta kylpyhuonetta.

Se mitä tässä kuvassa näkyy ja mitä muutoksia siltä odotetaan, ei muistata siitä, että omakotitalon pohjakuvat muuttuvat samalla myös alakerran osalta. Joka kerta, kun etelän puoleista takaseinää tuotiin sisäänpäin, niin alakerran vierashuone, työhuone ja askarteluhuone kokevat muutoksia myös. Siinä joutuu arkkitehti koville kokonaisuuden kanssa.
Sauna pitää siirtää toisaalle
Keittiötä hienosti muokattiin, ja lopullisessa versiossa takaseinän leveys korkean kaapiston osalta on 400 cm, mutta omakotitalon pohjakuvat tulisivat vielä kokemaan muitakin muutoksia. Meillä oli vahva näkemys siitä, että kylpyhuonetila oli liian suuri ja toki tuota vanhempien makuuhuoneen yhteydessä olevaan vaatehuonetta ja kylpyhuonetta sekä käytävällä olevaa vessaa piti vielä muokata. Jollain lailla alusta saakka Jussi oli nähnyt, että sauna tulisi olla ns. ulkokaarteessa eli tuossa kulmakohdassa. Sieltä saisi ikkunat kahdelle seinälle, joista voisi ihastella metsää, jonne aurinko mahdollisesti jaksaisi paistaa ennen laskemistaan talon taakse. Ilta-auringon valaisema metsä olisi kuitenkin mitä idyllisin rauhoittumispaikka, jonka tällä tontilla voisi saada. Lisäksi tuo kulmaus olisi hankala saada järkeväksi millään muilla huoneilla, jos edes sillä saunallakaan, mutta tällainen muutos kokonaisuuteen haluttiin vielä tehdä.
Kylpyhuoneesta suora kulku parvekkeella
Seuraava muutos, jossa omakotitalon pohjakuvat kokivat muutoksia molemmissa kerroksissa yläkerran säätämisen osalta, oli ammeen tuonti kylpyhuoneeseen. Vanhassa asunnossa oli 160 x 70 cm amme, jollaista himoitsimme myös tähän asuntoon. Sen tuominen vaikutti kokonaisuuteen taas. Kun arkkitehti Parikka oli saanut tämän toiveemme käsiteltyä ja mahdutettua koko kokonaisuuteen, kerroimme, kesäkuun alussa, että kylpyhuoneesta pitäisi suoraan päästä parvekkeelle vilvoittelemaan. Olimme yhteisesti halunneet tätä uloskäyntiä koko ajan, mutta johonkin se sitten unohtui. Jussin vanhempien vieraillessa Helsingissä nuorimman tyttäremme 8-vuotis syntymäpäivillä asia nousi esille ja he sanoivat yhteen ääneen, että jos nyt kerran voi vaikuttaa, niin kylpyhuoneesta pitää päästä suoraan terassille tai parvekkeelle vilvoittelemaan. Niinpä Jussi väänsi PaintBrushilla kuvakikkailuita ja lähetti alla olevan kuvan arkkitehdille kesäkuun kolmantena päivänä.

Omakotitalon pohjakuvat valmistuvat
Viimein heinä-elokuun puolella omakotitalon pohjakuvat alkavat näkemään lopullista muotoaan. Suuri näkemys siitä, miltä niiden kuuluu näyttää, on oikeasti paperilla. Tunne on valtavan hieno. Miten meidän omin käsin ruutupaperille piirtämät omakotitalon pohjakuvat ovat päässeet arkkitehti Kari O. Parikan työn tuloksena pohjakuviksi tuo loistavan fiiliksen koko porukalle. Korkea huonetila ja katon muoto eritoten tuossa talon käännekohdassa tuovat omat haasteensa. Hauska yksityiskohta ja triviaalikysymys on toki se, että miksi talossa on nimenomaan 45 asteen kulma sen keskiosassa. No siksi koska rakennuttajat piirsivät talon pohjan ensi ruutupaperille ja silloin kulmasta kulmaan tuleva ruutu suorien ruutujen jälkeen tarkoittaa 45 asteen kulmaa. Tämä on niin kotitekoista ja aitoa, että tämä vie melkein roskan silmään, kun sitä ajattelee. Talo on tavallisen perheen suunnittelema ja huippuarkkitehdin todeksi luoma kokonaisuus, joka on täydellinen meille. Kyllä. Tämän omakotitalon pohjakuvat ovat täydellisiä meille. On hei huikea fiilis.


Nyt kun meidän omakotitalon pohjakuvat ovat valmistuneet, olisi mukava kuulla teiltä kommentteja, mitä mieltä olette talostamme? Mitä olisitte tehneet toisin? Missä olemme mielestänne onnistuneet? Entä missä epäonnistuneet? Matka on ollut värikäs viimeisten viiden kuukauden aikana, joten nyt jo kovasti odotellaan, että päästäisiin aloittamaan rakentamista. Vielä kuitenkin kaupungin puolella kuunnellaan metsän ääniä ja odotetaan, mitä mieltä metsä on tehokkuuden korottamisesta 0,2:sta 0,25:een.. Sitten ehkä syssymmällä saamme kuokan iskettyä kiveen ja päästään etenemään tässä asiassa. Katsotaan, miten Eka Raksaprojekti jatkuu.
#EkaRaksaprojekti #Jollas #Helsinki #Arkkitehti #Pohjakuvat #KariParikka #ArkkitehtiKariParikka #OmakotitalonPohjakuvat #Odotukset
Hei, toimivalta ratkaisulta näyttää! Varsinkin tuosta saunasta tulee varmasti aivan ihana ja hienoa että kaikkiin makuuhuoneisiin on saatu vaatekaapit. Niitä mekin toivottiin mutta eivät sitten mahtuneet.
Jos nyt muutamia pieniä ajatuksia vielä voisi heittää ilmaan, kun muutokset ovat vielä mahdollisia (koska kuokkaa ei ole lyöty maahan) niin seuraavia ehdottaisin: yläkerran vessaan käynti pukuhuoneesta, ei käytävästä ja pukuhuoneen ovi seinän sisään liukuvaksi oveksi. Käytävästä tulee tilavampi eikä raolleen jäävät ovet häiritse tai aukeavat pamahda päin naamaa.
Miettisin samasta syystä myös voisiko khh ovi kääntyä huoneen sisälle päin, jos oven takana olisi jotain harvemmin tarvittavia kaappeja tms.
Jos on tulossa takka, niin sen malli ja paikka kannattaa miettiä myös jo tarkkaan. Olohuoneessa kannattaa myös pyöritellä kalusteet paperilla paikoilleen. Jos sinne on tulossa esim telkku, vaikuttaa kalustamine vähän haastavalta puuttuvan seinätilan vuoksi. Olohuoneeseen saisi lisää tilaa jos saarekkeesta tekisi niemekkeen ja siirtäisi liukuovia oikealle. Niemekkeen yllä voisi silti olla iso ikkuna.
Tässä näitä kommentteja mutusteltavaksi. Itsekin olisin niitä toivonut muutama vuosi sitten saavani, sillä meilläkin jäi pohjaan muutama asia, jotka todellakin olisi voinut tehdä toisinkin.
Onnea projektiin!
Kiitos palautteesta ja anteeksi myöhäinen vastaus kommenttiin.
Tuo liukuovimahdollisuus pääkäytävältä pukuhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen on jotain, mikä laittoi ajattelemaan. Yläkerran vessaa emme halua yhdistää pukuhuoneeseen, koska vessaan pitää päästä ilman pukuhuoneeseen menoa, sillä siellä käydään kuitenkin useammin kuin pukuhuoneessa. Syy miksi nuo ovet kääntyvät käytävälle päin eikä sisään päin on siinä, että käytävän ”julkisivu” näyttää paremmalta, koska siellä ei tarvitse katsoa karmeja vaan ovea Tätä arkkitehti meille ehdotti ja ostimme idean. Mutta liukuovi-idea on kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen osalta otetaan todellakin tapetille.
Television paikka tulee olohuoneen kulmaan seinätelineelle, jolloin sitä voi kääntää myös ruokapöydästä voi myös katsoa ruutua. Meillä oli vanhassa asunnossa samanlainen tilanne ja se oli toimiva. Totuuden nimissä tuo paikka ei todellakaan ole paras mahdollinen television katsomiselle, varsinkaan päiväsaikaan tai muuten valoisassa. Siksi askarteluhuoneeseen tulee varsinainen television katselu- ja kotiteatteripaikka.
Takkaa meille ei ole tulossa. Saareka taasen on toivottu juuri noin kodin sydämmeksi, jonka ympärille elämä rakentuu. Halusimme nimenomaan, että kaikki laskutilat ovat saarekkeessa ja että sen ympärillä pystyy sitten tekemään ruokaa ja myös viettämään jollain lailla yhteistä aikaa. Kokemuksemme mukaan vanhasta asunnostamme, jossa olohuone – ruokailutila – keittiö -alue oli hyvinkin samanlainen, oli se, että haluamme samanlaisen tilan, mutta hivenen avarampana. Näin ollen jääkaapit on siirretty pois keittiön ja olohuoneen välistä pitkälle seinälle.
Kiitos tsempeistä ja hyvää syksyn jatkoa / talvea!