
Valaistussuunnittelu on iso osa kodin viihtyvyyttä. Meille oli alusta saakka selvää, että haluamme ammattilaisten apuja ja neuvoja tähän prosessiin, jotta kokonaisuudesta tulee mahdollisimman hyvä meille. Porin Asuntomessuilla törmäsimme Winled Oy:n esittelyyn kohteessa #20 Casakivi, jonka valaistus oli toteutettu yhteistyössä Winledin kanssa. Sieltä lähti käyntiin myös meidän kimmoke tilata valaistussuunnittelu ja valaisimet Winlediltä. Keskustelimme Winledin edustajien kanssa messujen jälkeen ja sovimme, että prosessi lähtee käyntiin myöhemmin syksyllä.
Valaistussuunnittelu vaikuttaa sähkösuunnitteluun
Omakotitalon rakennusprojektissa olemme ajatelleet hankkia taloomme jonkinlaisen kodinohjausjärjestelmän. Tästä kirjoitin myös aikaisemmin elokuussa. Sittemmin olemme käyneet tapaamassa kodinohjausjärjestelmien kanssa toimivia ammattilaisia ja pitäneet myös LVI- ja sähkösuunnittelupalaveria kodin perustarpeisiin. Näissä tapaamisissa ja palavereissa on tullut hyvin selväksi, että valaistussuunnittelu tulee tehdä ennen sähkösuunnittelua. Perinteinen sähkösuunnittelu laittaa kärjistettynä pistorasiat sinne, minne pitääkin ja valaisinpisteet ja katkaisijat suurin piirtein niille tarkoitettuihin paikkoihin. Tätä kautta saadaan homma kyllä toimimaan, mutta ilman erillistä valaistussuunnittelua ei valaistus tule läheskään sellaiselle tasolle, jolle se voitaisiin saada.
Homma on vähän sama kuin jos meidän pitäisi valmistautua koulussa kokeeseen: lukemalla saa huomattavasti paremman lopputuloksen kuin ummikkona kokeeseen menemällä. Joku kaveri voi toki osata asian jo sen verran paremmin luokka tunneilla istumisen kautta, että kokeesta tulee kasi ilman lukemista, mutta kymppiä ei saa hyväkään kaveri ilman opiskelua. Valaistussuunnittelun kohdalla on vähän sama asia. Se on täysin irrallinen osa sähkösuunnittelua ja siihen pitää panostaa erikseen.
Tärkeä asia kuitenkin on se, että valaistussuunnittelu tehdään hyvissä ajoin ennen sähkösuunnittelua. Näin valaistussuunnittelun tuloksena saatavat vastauksen valaistuksen toteutukseen osataan ottaa oikein mukaan sähkösuunnitteluun, jolloin kokonaisuus on erinomainen. Näin ollen valaistussuunnittelu tulee tehdä ennen kodinohjausjärjestelmän suunnittelua, joka toki tehdään osana sähkösuunnittelua. Meidän tapauksessa olemme hyvissä ajoin liikenteessä, sillä meillä ei vielä ole rakennuslupahakemusta edes jätetty, mutta monet suunnittelut on jo aloitettu.
Valaistussuunnittelupalaveriin tulee valmistautua
Winledin Valaistussuunnittelupäällikkö lähetti meille etukäteen materiaalia, johon meidän tuli tutustua. Tätä kautta saimme ensin itse paremman kuvan siitä, mihin olemme oikeasti ryhtymässä valaistussuunnittelussa. Tämä materiaali piti sisällään artikkeleita seuraavilta valaistussuunnitteluun liittyviltä osa-alueilta:
- Mikä on valaistussuunnitelma?
- Miten valaistussuunnitteluprosessi etenee?
- Mikä on oikea valon väri?
- Paljonko hyvin suunniteltu valaistus maksaa?
Tämän jälkeen meidän tuli täyttää esitietolomake. Siinä kysyttiin erilaisia lisätietoja kohteesta, kuten millainen kattomateriaali tulee eri tiloihin, millaiset lattiat mihinkäkin tulee, millä värillä seinät maalataan tai millaista tapettia olemme ajatelleet. Jokainen kodin tila saatiin luotua omaksi tilakseen, joten pystyimme antamaan yksilöllistä tietoa kuhunkin tilaan, jotta valaistussuunnittelu lähtisi parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Kuvan kertoessa enemmän kuin tuhat sanaa, oli sivustolla mahdollista lisätä haluamiaan kuvia Winledin kuvagalleriasta kertomaan omista mieltymyksistä ja ideoista. Mitä paremmin esitietolomakkeen täyttää, sitä helpompi on asiantuntijoiden vastata haasteeseen ja tehdä ensimmäinen valaistussuunnitelma valmiiksi ehdotukseksi palaveriin. Samalla myös asiakas / tilaaja osoittaa omaa paneutumistaan asiaan.
Valaistussuunnittelu näytti meille asuntomme 3D:nä
Yksi hienoimmista asioista, jonka valaistussuunnittelu meille antoi, oli nähdä meidän tulevan asunnon sisälle 3D-muodossa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun asunto todella heräsi eloon. Koko perhe kerääntyi katsomaan tietokoneruutua, jonka kautta valaistussuunnittelupalaveri pidettiin. Vaikka mittasuhteet eivät kaikissa paikoissa olleet oikeita, tuli kokonaisuudesta hyvä kuva miltä asuntomme tulee sisäpuolelta näyttämään. Lisäksi, mikä tärkeintä, valaistussuunnittelu eteni erinomaisesti hyvän pohjatyömme ja Winledin Valaistussuunnittelupäällikön tekemän suunnitelman ansiosta. Muutamissa kohdin olimme itse valinneet hivenen vääränlaisen valon mieltymyksiimme nähden tai vastaavaa, mutta ensimmäiseksi palaveriksi olimme erittäin tyytyväisiä näkemäämme.
Alakerran kuvia



Yläkerran kuvia





Tuossa oli muutamia kuvia valaistussuunnittelustamme. Mitä olette mieltä kokonaisuudesta? Mitä tekisitte toisin? Vielä voi vaikuttaa. 😉
#EkaRaksaprojekti #Jollas #Helsinki #Valaistussuunnittelu #KaupallinenYhteistyö #Winled #WinledOy #VillaOtthonJollas
Hyvältä näyttää! Olisin kysynyt koskien yhtä instakuvaa (en ole itse instassa..ainakaan vielä 😉 ),onko tuonne Abb:n näyttelytilaan ihan vapaa pääsy, tarvitseeko varata aikaa ym? Abb:n sivuilta en löytänyt mitään tietoa.
Kiitos palautteesta.
ABB:n tilaan ei minun mielestä ole vapaata pääsyä, sillä ovisummerin kautta sinne mentiin sisälle isännän kanssa. Meillä oli etukäteen sovittu palaveriaika ABB:n kodinohjausjärjestelmiä tekevän ihmisen kanssa.